Kristinuskon tulo Suomeen ja katolinen aika (vuodet 1000-1500)

Varhaisimmat vaikutteet

- Kristinusko tuli Suomeen kauppiaiden tuomana

- Esimerkiksi idän ortodoksinen kirkko vaikutti jo 900-luvulta alkaen

- Tästä on saatu tietoa mm. esinelöydöistä

Lähetystyö

- Aluksi ortodoksinen kirkko

- Esim. kaksi munkkia perustivat Karjalaan ortodoksisen luostarin 1100-luvulla

- Lähetystyö oli rauhanomaista

- Lännen katolisen kirkon johtaja, paavi, julisti 1000-luvulla ristiretken pyhän maan, Palestiinan, takaisin valtaamiseksi muslimeilta

- Sen aikoihin heräsi ajatus lähteä lähetystyöhön muuallekin

- Niinpä ristiretket Euroopan viimeisiin pakanamaihin alkoivat

- Ensimmäinen ristiretki Suomessa oli Piispa Henrikin johdolla (Ruotsin kuninkaan kanssa) v. 1156-1157

- Suuntautui Turun pohjoispuolelle

- Lisäksi vielä kaksi ristiretkeä Ruotsista myöhemmin:

- 1240-luvulla Hämeeseen

- 1290-luvulla Viipurin alueelle

- Ristiretkiin liittyi paitsi uskonnolliset syyt, myös Ruotsin valtion laajenemispyrkimys

- Ristiretkiaikakauden loppuna pidetään vuonna 1323 solmittua Pähkinäsaaren rauhaa

- Siinä määriteltiin Ruotsin ja Venäjän välinen raja, josta tuli samalla idän ja lännen kirkon raja

Katolinen kirkko vakiinnuttaa asemansa

- Piispa Henrikistä tuli Suomen ensimmäien piispa

- Suomi liitettiin Uppsalan arkkipiispan alaiseksi v. 1216

- Tuomiokirkko ja piispan istuin siirrettiin Turkuun v. 1300

- Kirkko vaikutti hyvin paljon keskiaikaiseen elämään:

- Kirkkojen rakentaminen

- Luostarit ja sääntökunnat

- Kirkolla oma verotus ja laki

- Piispat käyttivät valtaa myös maallisissa asioissa, ei vain hengellisissä

Suomalaiset vieroksuvat voimakasta uskonnollisuutta

Uutinen julkaistu 24.8.2011 / Kirkon tiedotuskeskus
Lainattu 25.2.2012 tähän blogiin seuraavalta sivustolta:
http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/0/EA6CC2A93B38220BC22578F40035DE21?opendocument&lang=FI

Suomalaiset ovat kansainvälisessä vertailussa keskimääräistä kriittisempiä voimakkaan uskonnollisuuden suhteen. Neljä viidestä suomalaisesta pitää voimakkaita uskonnollisia käsityksiä omaavia ihmisiä suvaitsemattomina. Kolme viidestä suomalaisesta ajattelee, että uskonnot aiheuttavat enemmän konflikteja kuin rauhaa.

Suomalaiset eivät kuitenkaan ole erityisen ennakkoluuloisia toisia uskontoja kohtaan. Esimerkiksi vain neljä prosenttia maamme asukkaista vastustaa ehdottomasti oman sukulaisen avioitumista toisen uskonnon edustajan kanssa. Kolme viidestä suomalaisesta uskoo perustotuuksien löytyvän useista uskonnoista, kun taas kymmenesosa ajattelee, ettei totuutta löydy mistään uskonnosta.
Tulokset ilmenevät Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston kansainvälisestä tutkimuksesta, jonka ovat tehneet Kirkon tutkimuskeskuksen johtaja Harri Palmu sekä tutkijat Kimmo Ketola, Kati Niemelä ja Hanna Salomäki.

Tutkimus perustuu kansainväliseen ISSP-kyselyaineistoon, joka toteutettiin vuonna 2008. Siihen osallistui 34 maata ja yli 50 000 vastaajaa.

Tutkimuksen mukaan suomalaisista kahdeksan prosenttia pitää itseään hyvin uskonnollisena, kun taas alle viidennes ei pidä itseään lainkaan uskonnollisena. Jumalaan uskoo ilman epäilyksiä joka viides suomalainen. Kymmenen prosenttia suomalaisista ilmoittaa, ettei usko Jumalaan.

Uskonnollinen kasvatus vähentyy ja vaihtoehtoiset uskomukset lisääntyvät

Uskonnollinen kasvatus on vähentynyt useissa kehittyneissä länsimaissa. Suomessa uskonnottoman kasvatuksen saaneita on nuorimmassa ikäryhmässä kymmenen, vanhimmassa kolme prosenttia. Suomessa vanhemmat ikäluokat osallistuvat selvästi nuoria useammin uskonnolliseen toimintaan ja uskovat Jumalaan nuoria yleisemmin.

Suomalaiset sijoittuvat julkisessa uskonnonharjoituksessa passiivisimpien joukkoon Euroopassa. Kaikissa ISSP-tutkimuksessa mukana olevissa maissa nuoret ovat vanhempia ikäryhmiä vähemmän uskonnollisia. Nuoret omaksuvat kuitenkin vaihtoehtoisia uskomuksia vanhempia yleisemmin. Perinteisen uskonnollisuuden väheneminen ei välttämättä johda uskonnottomuuteen, vaan vaihtoehtoisten uskomusten lisääntymiseen.

Uskonnollisuudella on myös selvä yhteys moraalikäsityksiin. Käsitykset ovat sallivimpia heillä, jotka eivät usko mistään uskonnosta löytyvän totuutta, ja jotka ovat uskonnollisesti passiivisia. Perhe- ja seksuaalietiikassa suomalaiset ovat useimmissa kysymyksissä keskimääräistä sallivampia eri maiden vertailussa. Erityisesti nuoret näkevät seksuaalielämään liittyvien valintojen kuuluvan yksityisyyden piiriin.

Uskonto vaikuttaa lisäksi auttamiskäyttäytymiseen, sillä eniten rahaa lahjoittavat vakaasti Jumalaan uskovat ja aktiivisesti uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistuvat.
Uskonto suomalaisten elämässä – Uskonnollinen kasvatus, moraali, onnellisuus ja suvaitsevaisuus kansainvälisessä vertailussa -tutkimus julkaistiin tiedotustilaisuudessa Yhteiskuntatieteellisessä tietoarkistossa Tampereella keskiviikkona 24.8.2011 kello 10.

Uskonnonvapaudesta 2000-luvulle

Laki uskonnonvapaudesta

1.8.2003 tuli voimaan uusi uskonnonvapauslaki entisen, vuonna 1922 säädetyn tilalle.

Nykyisessä perustuslain artiklassa 11 asiasta säädetään näin:

-    11 § Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus.
-    Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan.
-    Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.

Nykyisen lain mukaan lasten uskonnollinen asema on vanhemmista riippumaton, lapsi ei enää automaattisesti kuulu samaan uskontokuntaan vanhempiensa kanssa

-    12 -vuotias lapsi voidaan liittää tai ilmoittaa eronneeksi vain hänen omalla kirjallisella suostumuksellaan
-    15 vuotta täyttänyt lapsi voi huoltajan kirjallisella suostumuksella liittyä tai erota uskonnollisesta yhdyskunnasta
-    18 vuotta täyttänyt saa päättää uskonnollisesta asemastaan täysin itsenäisesti


Kirkollinen elämä 1900 – luvulla

Suomen itsenäistyttyä kirkollinen elämä ja vanhat perinteet kokivat muutoksia.

• vuosittainen ehtoolla käyminen jäi pois
• kirkollinen kiertokoulu loppui 1920 -luvulla
• kinkerit (http://fi.wikipedia.org/wiki/Kinkerit) vähenivät rippikoulun yleistyessä
• kirkollisveron kerääminen yhdistyi kunnalliseen verotukseen v. 1959
• kirkon kontrolli oli pienempi, kirkkoon kuuluva sai itse päättää sitoutumisensa määrän  
• jumalanpilkka ei ole enää rikosnimike, sen on korvannut rikosnimeke uskonnonrauhaa vastaan

Kirkon suhde yhteiskuntaan

 Sodilla on ollut paljon vaikutusta kirkon ja yhteiskunnan välisiin suhteisiin

Vuoden 1918 sisällissota vaikeutti kirkon suhdetta työväestöön, sillä kirkko oli enimmäkseen valkoisten puolella

Tässä voidaan huomata, miten uskonto voi toimia myös kansakuntaa hajottavana voimana

Kirkkoon on kohdistunut erilaisia muutospaineita kuten 1950 -luvulta lähtien: herätysliikkeet ovat syyttäneet kirkkoa liian sallivasta asenteesta yhteiskunnassa vaikuttaviin uusiin ilmiöihin 

Vuonna 1919 Suomen valtio todettiin uskonnollisesti tunnustuksettomaksi 

Kirkon jäsenenä oleminen on aivan erilaista kuin ennen, nykyään uskonnon harjoittaminen on yksilöllinen asia, kun taas ennen se oli pakollista, yhteistä ja julkista  


Naispappeus 

Vuonna 1986 kirkolliskokouksessa naispapin virka lopulta mahdollistettiin kirkossa.


Niina

Puhdasoppisuuden aika

PUHDASOPPISUUDEN AIKA

- Katsotaan alkaneen luterilaisessa kirkossa n. vuonna 1580.

- Silloin uskonpuhdistuksen tuloksena syntyneet tunnustuskirjat koottiin yhteen Sovinnonkirjaksi.

- Ajateltiin, että omat luterilaiset tunnustuskirjat ovat oikeita ja muiden (katolinen, reformoitu,ortodoksinen..) kirkkokuntien opit vääriä.

- Haluttiin pitää luterilainen usko puhtaana vieraista vaikutteista.

- Luterilaisissa kirkoissa 1600-luvulla tyypillisiä piirteitä olivat kollektiivinen usko, kansanopetus sekä kirkon ja valtion läheinen yhteys. Pelättiin uskonnollisten erojen johtavan riitoihin ja kapinoihin.

- Isaac Rothovius ja Juhana Gezelius vanhempi edistivät kansanopetusta.

KANSANOPETUS

- Merkittävä ansio puhdasoppisuuden ajalla oli kansanopetuksen korostus. Luterilainen kirkko opetti kansan lukemaan ja sisäistämään kristinuskon ydinkohdat.

- Valtio tuki puhdasoppisuuden aikana kirkon toimintaa muun muassa palauttamalla sille verotusoikeuden. Kirkko pystyi keskittymään kansanopetustehtävään perusteellisesti.

- 1600-luvulla luotiin järjestelmä, jonka avulla lukutaito yleistyi Suomessa. Piti esimerkiksi osata Lutherin Vähä Katekismus ulkoa, jotta pääsisi ehtoolliselle. Aluksi riitti ulkoa opettelu.

- Pikkuhiljaa alettiin kuitenkin siirtyä sisälukutaidon vaatimiseen. Sitä kontrolloitiin vuosittaisilla kinkereillä, joiden yhteydessä nuorten opetuksesta kehittyi rippikoulu.

KIRKKOKURI

- Kirkkolaki antoi tarkkoja ohjeita sapatin pyhittämisestä.

- Jokaisen kuului osallistua jumalanpalveluksiin ja pyhäpäivisin ei saanut tehdä töitä.

- Korttipelit ja erilaiset näytelmät oli kiellettyjä sunnuntaisin.

- Tähtäsi lähinnä siveellisyyden ja järjestelmän ylläpitämiseen.

- Kirkkokurista huolehtivat kirkkoherra ja kirkkoraati. Kurinpidon välineinä: nuhtelu, varoitus, kirkolle tehtävä työ, sakko, jalkapuu yms.

NOITAVAINOT

- 1600-luku oli noitavainojen aikaa.

- Noituus oli rankaistava teko, josta rangaistiin sakoilla, vankeudella, ruoskimisella tai kuolemalla.

- Todisteet noituudesta olivat usein mielivaltaisia ja niiden todistusarvo oli kyseenalainen. Naisten osuus syytetyistä suuri.

- Suomessa suurin osa noidista oli miehiä, toisin kuin monissa muissa maissa.

- Suuri vaara tulla epäillyksi oli kansankätilöillä ja -parantajilla.

PIETISMI

- 1600-luvun Saksassa syntynyt herätysliike.

- Se oli protestiliike luterilaista puhdasoppisuutta vastaan ja se korosti henkilökohtaista uskonelämänmerkitystä ja parannuksen tekemistä.

- Pietistit kokoontuivat kirkon ulkopuolella ja kokoontumissa esimerkiksi luettiin Raamattua, keskusteltiin hengellisistä asioista ja laulettiin.

OMAKOHTAINEN USKO JA JÄRJEN AIKA

- Valistusaate vaikutti 1700-luvulla.

- Se korosti ihmisen järkeä ja suvaitsevaisuutta.

- Yliluonnollista ei voitu selittää järjellä = ei tärkeää.

- Valistus oli Ranskassa pappivastaista. Valistusfilosofit arvostelivat kirkkoa.

- Esim. Voltaire ei kuitenkaan kieltänyt Jumalaa. Hän opetti deismiä: Jumala on luonut kaiken taitavasti ja jättänyt luodun maailman toimimaan luonnonlakien mukaan. Ihmisellä on omatunto, jolla hän ratkaisee, mikä on hyvää.

Kirkko Venäjän vallan alla

KIRKKO VENÄJÄN VALLAN AIKANA

Vuonna 1808-1809 käytiin Suomen sota, jonka takia Suomen alue siirtyi Venäjän Suuriruhtinaskunnan alueisiin. Vallitsevaksi uskonnoksi jäi silti luterilainen kirkko, mutta johdossa oli ortodoksinen Venäjän tsaari. Suomi oli jakautunut kahdeen uskontokuntaan: idässä olivat ortodoksit, lännessä luterilaiset. Ruotsin vallan aikana ortodoksit olivat olleet vähemmistöuskonto eikä heidän tarpeitaan oltu kunnioitettu tarpeeksi, mutta nyt Venäjän tsaari rakennutti Helsinkiin jopa kaksi upeaa ortodoksikirkkoa: Pyhän kolminaisuuden kirkko 1830-luvulla sekä Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen katedraalin (Uspenskin katedraalin) 1860-luvulla.

Vuonna 1869 laadittiin kirkkolaki, joka antoi kirkolle oikeuden päättää omista asioista erottaen sen lopullisesti valtiosta. Ennen tätä kirkon tärkeät asiat päätti maan hallitsija, ensin Ruotsin kuningas, myöhemmin vuodesta 1809 eteenpäin Venäjän tsaari. Nyt ylin päätäntävalta oli papeista ja maallikoista koostuva kirkolliskokous. Kokouksissa päätettiin kirkon laeista ja tunnustuksesta. Siellä laadittiin aloitteet, jotka sitten esitettiin valtionpäivillä tsaarille, joka hyväksyi tai sitten ei hyväksynyt niitä. Vaikka siis kirkko sai oman päätäntävallan, ei sen suhde valtioon katkennut vaan valtiolla säilyi valvontavalta. Senaatti vahvisti kirkolliskokouksen tekemät päätökset viralliseksi. Kirkkolaki koski kuitenkin vain luterilaista kirkkoa. Laissa mainittiin että sai kuulua muuhunkin protestanttiseen tunnuskuntaan, mutta tunnustuksellista vaihtoehtoa ei lakitekstissä mainittu. Vuonna 1889 laadittiin eriuskoislaki itsenäisiin protestanttisiin tunnuskuntiin kuuluville kristityille. Tunnustuksetonta vaihtoehtoa ei laki tuntenut, piti kuulua joko luterilaiseen tai ortodoksiseen kirkkoon tai itsenäsiin protestanttisiin tunnustuskuntiin saadakseen virkatodistuksen, mikä vaadittiin opiskelupaikan tai valtiollisen viran saamiseen. Virallista asemaa ei myönnetty katollisen kirkon tai rekisteröimättömien tunnuskuntien kuten Vapaakirkkon ja Pelastusarmeijan jäsenille.

Kuten muuallekkin Eurooppaan, myös Suomeen saapui 1800-luvun puolenvälin tienoilla useita kristillisiä aatteita. Esimerkiksi Liberialismi vaati täyttä uskonnonvapautta. Vaatimuksena oli että luterilaisen kirkon rinnalle olisi luvallista perustaa uusia kirkkokuntia ja heillä olisi oikeus kokoontua hartaustilaisuuksinsa. Liberialistien vaatimusten takia sananvapaus, uskonnonvapaus ja kansalaisten kokoontumisvapaus nousivat puheenaiheeksi. Englannin mallia (maassa oli syntynyt lukuisia vähävaraisia ja syrjäytyneitä ihmisiä auttavia järjestöjä) seuraten Suomessa syntyi monia kristillisiä yhdistyksiä ja kansalaisjärjestöjä.

1880-luvulla Suomeen tuli Englannista vapaakirkollisia aatteita. Baptismin, metodismin ja vapaakirkollisuuden leviämistä edisti Suomessa ihmisten liikkuminen paikasta toiseen. 1880-luvulla Pohjanmaalla perustettiin baptistiseurakunta. Baptistit eivät hyväksyneet lapsikastetta vaan vaativat aikuisten uskovien kastetta.

Suomen metodistit perustivat ensimmäisen seurankuntansa Vaasaan vuonna 1881. He korostivat henkilökohtaista uskonratkaisua. Oikea seurakunta koostui juuri tuollaisen ratkaisun tehneistä eikä vain kirkkoon muodollisesti kuuluvista ihmisistä. Vapaakirkollisuus levisi aluksi rannikon ruotsinkielisen väestön parissa. Vapaakirkko arvosteli kirkon henkistä tilaa ja liian läheistä suhdetta valtioon. Aluksi Vapaakirkko pyrki uudistamaan kirkkoa, mutta vuodesta 1889 perustettiin kirkosta erillinen Vapaa Lähetys

1800-luvulla perustettiin lukuisia kirkoillisia ja uskonnolisia järjestöjä. Näiden järjestöjen toiminta oli pietismin hengessä sisälähetystä, jossa aktiivikristityt koettivat saada kirkosta vieraantuneita palaamaan uskoon. Kristillisiä seuroja olivat esimerkiksi vuonna 1811 perustettu Suomen pipliaseura ja Suomen Evankelinen seura vuonna 1817. Vanhin lähetyskerho oli vuonna 1859 syntynyt Suomen lähetysseura. Seura ei saanut työskennellä Venäjän keisarikunnan sisällä. Samoihin aikoihin haetun sisälähetysseuran lupa-anomus hylättiin useita kertoja. Suomen Evenkeliumisyhdistys näki päivänvalonsa 1873, Suomen Merimieslähetys vuonna 1875 ja Nuorten Miesten Kristillinen Yhdistys 1889. Venäjän keisarikunta katseli epäluuloisesti sivusta kun kristillisiä seuroja syntyi kuin sieniä sateella. Monet perustamisluvat evättiin useasti, vaikka monilla seuroilla oli johtohenkilöinä tunnettuja suomalaisia. Myös diakoniatyö eli Kristillinen auttamistyö heräsi 1800-luvulla Suomessa. Helsinkiin perusti Diakonissalaitoksen venäläinen aatelinen Aurora Karamzin (1808-1902). Diakonissalaitoksessa koulutettiin naisia kristilliseen palvelutyöhön.

Vuonna 1809, kun Suomi liitettiin Venäjään, täällä oli noin 2700 ortodoksisen kirkon jäsentä. Autonomian lopussa oli 25 000 ortodoksia. Venäjän tsaari Nikolai I arvosti syvästi valistushengen mukaisesti avaraa suhtautumista tunnustuskuntiin ja halusi säilyttää valtauskontona olleen luterilaisen uskon Suomen suuriruhtinaskunnassa. Vuoden 1809 Porvoon valtiopäivillä luterilaisen kirkon asema vahvistettiin. Luterilainen kirkko säilytti asemansa kansankirkkona, tosin johdossa oli ortodoksinen keisari. Seurakunnat yhdistettiin kunnallishallitukseen. Kansanopetus säilyi kirkolla. Seurakunta valvoi ja kontrolloi seurakuntalaisten oikeaa oppia ja köytöstä. Tätä aikaa on kutsuttu huoneentaulukristillisyydeksi. Muun muassa työpaikoilla oli huoneentauluja, joissa kehoitettiin oikeaan kristilliseen käytökseen. Papisto oli aiempina vuosisatoina ollut arvostettu sääty ja erosi tavallisesta säädystä. 1800-luvulle ja Venäjän vallan aikana herätysliikkeiden vaikutuksesta yhä useammat papit olivat talonpoikaista taustaa. Uuden sukupolven papisto oli useinmiten suomenkielistä ja suomalaismielisiä, pietismin vaikuttamia ja tavallisen kansan keskeltä nousseita.

Uskonnonvapaus kehittyi 1800-luvun lopussa kun vuonna 1889 säädettiin eriuskoisuuslaki protestanttisia kristittyjä varten. He saivat erota luterilaisesta kirkosta järjestäytyäkseen omikse kirkkokunnikseen ja saivat siinä samassa myös oikeuden valtion virkoihin. 1900-luvulle tultaessa, tarkalleen vuonna 1910 poistettiin pitkään vastustettu määräys ehtoolispakosta, jonka mukaan jokaisen luterilaisen tuli käydä ehtoollisella vuosittain ja saada tästä nimi kirkonkirjoihin. 6.12.1917 erosi Suomi niin kirkollisesti kun valtiollisesti Venäjän suuriruhtinaskunnasta itsenäistymisensä johdosta. Sen johdosta monet venäläisinä pidetyt asiat poistettiin, myös kirkolliset rakennukset kuten Hämeenlinnan ortodoksinen varuskuntakirkko vuonna 1923.

Suomalainen kirkkohistoria on kulkenut venäjän kirkkohistorian kanssa käsi kädessä 108 vuotta, vuodesta 1809 aina vuoteen 1917.

Antero Viljanen 10B

Varhaiskantaiset uskonnot ja suomalainen muinaisuskonto

Yleistä
-hajanainen ryhmä heimouskontoja
> etnisiä uskontoja, eivät tee lähetystyötä
-kannattajia noin 260 milj.
-uskonnollinen perinne suullisessa muodossa -> ei pyhiä kirjoja
-ei perustajia
-synkretismi (uskontojen sekoittuminen)

Yhteistä
-Läheinen yhteys luontoon, sukuun ja heimoon
-Esi-isien palvonta, vainajien henget moraalin vartijoina
-Polyteismi -> ylimpänä luojajumala
-Animismi = sielu/ henkiusko
-Uhrit jumalien lepyttämiseen ja taivutteluun
-Uskonnolliset asiantuntijat ja välittäjät
-Poppamiehet, samaanit, tietäjät

Käsitteitä
-MANA = salaperäinen voima
-FETISSI (AMULETTI, TALISMAANI) = taikakalu, joka sisältää manaa
-TABU = pyhä asia, joka pyhyytensä tähden on myös kielletty
-TOTEEMI = eläin, josta heimo uskoo polveutuvansa; kuvataan usein paalussa, mutta myös heimoilla, joilla ei ole paalua, on usein jokin pyhä toteemieläin, joka on tabu (ainakin osan vuotta)

Pohdittavaksi
-Mitä tunnettuja amuletteja tiedät?
-Mitkä asiat voivat olla tabuja myös esimerkiksi Suomessa?
-Miten magia eroaa rukouksesta?
-Vainajien sanotaan olevan heimouskonnoissa moraalinvartijoita. Mitä se tarkoittaa ja millä perusteella?

Tavoitteet ja sisältö OPS

Kurssin tavoitteena opetussuunnitelman mukaan on, että opiskelija:
 
• tuntee uskonnon ilmenemismuodot Suomessa muinaissuomalaisesta uskonnosta nykypäivän uskonnollisuuteen 
• ymmärtää Suomen uskonnollisista ja maailmankatsomuksellisista kysymyksistä käytyä keskustelua ja siihen liittyviä taustatekijöitä 
• osaa jäsentää Suomen uskonnollisia liikkeitä niiden toiminnan ja opillisten korostusten näkökulmasta


Keskeiset sisällöt:
 
• muinaissuomalainen uskonto
• Suomen kirkkohistorian yleislinjat
• luterilainen kirkko ja muut kristilliset kirkot nykypäivän Suomessa
• ei-kristilliset yhteisöt Suomessa
• kristinuskon vaikutus suomalaiseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan