Ortodoksinen kirkko Suomessa
Suomen itsenäistyttyä vuonna 1917, Suomen valtio tunnusti i Suomen ortodoksisen hiippakunnan itsenäiseksi kirkoksi seuraavana vuonna 1918. Moskovan patriarkaatti antoi oman tunnustuksensa vasta Neuvosto-Venäjän sisällissodan jälkeen vuonna 1921. Suomalaisten suhteet Venäjään olivat 1920-luvulla huonot, joten valtio halusi erottaa Suomen ortodoksien kirkon Moskovan vaikutuspiiristä. Vuonna 1923 Konstantinopolin ekumeeninen patriarkaatti otti Suomen ortodoksien kirkon autonomiseksi kirkokseen. Suututtamattaan Moskovaa, ei Konstantinopoli antanut Suomen kirkolle Autokefalian asemaa (on muun muassa ortodoksisessa kirkossa paikalliskirkon täysin itsenäinen ja muista kirkoista hallinnollisesti riippumaton asema. Tällainen asema on esim. Kreikan ja Kyproksen ortodoksisella kirkolla).
Suomen ortodoksinen kirkko eli rauhassa aina toiseen maailmansotaan asti, jolloin Karjalan kannaksella olleet Lintulan ja Valamon luostari jouduttiin evakuimaan ja ne löysivät paikkansa itä-Suomesta, Heinävedeltä missä ne ovat vieläkin. Sodan päättymisen jälkeen pystytettiin 13 kirkkoa ja 44 rukoushuonetta eli tsasounaa valtioin varoilla. Ensimmäinen näistä ns. "jälleenrakennuskirkoista" oli Jyväskylään Kristuksen ylösnousemuksen kirkko vuonna 1954. Ortodoksisen kirkon pääpaikaksi tuli Kuopio, josta löytää nykypäivänä Ortodoksisen kirkkomuseon. Kuopiossa sijaitsevat myös arkkipiispanistuin, kirkollishallituksen virasto sekä pappisseminaari.
Sodan jälkeen kirkon jäsenmäärä väheni uhkaavasti koska luterilaisten ja ortodoksien välisissä liitoissa ortodoksinen puoliso usein liittyi luterilaiseen kirkkoon ja parin lapset kastettiin, usein sosiaalisen paineen vuoksi, luterilaisiksi. 1970-luvulle asti ortodoksisuus kuului osaksi venäläis-, karjalais- ja kolttaperheiden perinteisiin. Vuoteen 1991 asti kirkon jäsenmäärä oli kääntynyt nousuun, 70-luvulta alkaen ortodoksisuuden maine ja tunnettuus alkoi muutua suomalaisen kansallisuusajattelun ja luterilaisen identiteetin käytyä 60-luvulla murroksen. Nykypäivänä ortodoksisen kirkon vahvinta aluetta on itä-Suomi. Kuitenkin valtaosa ortodokseista asuvat etelä-Suomessa. Kirkon jäsenmäärän kasvun selittänee venäläiset ja virolaiset maahanmuuttajat.
Suomessa on nykypäivänä kolme hiippakuntaa: Helsingin (8. seurakuntaa), Karjalan (11. seurakuntaa) ja Oulun hiippakunta (5. seurakuntaa). Suomen seurakunnissa yleisimmät kielet ovat suomi, ruotsi ja venäjä, mutta tarpeen vaatiessa käytetään mm. englantia, viroa, kirkkoslaavia (esimerkiksi pääsiäisyön jumalanpalveluksessa laulettava Hristós vos krése), kreikkaa ja Lapissa kolttasaamea. Ortodoksisessa kirkossa ei ole naispappeutta. Suomen ortodoksinen kirkko kuuluu Suomen ekumeenisen neuvostoon, Euroopan kirkkojen konferenssiin ja Kirkkojen maailmanneuvostoon.
Tosi hyvin kiteytettynä ortodoksisen kirkon historia Suomessa. Mua jäi henkilökohtasesti sen vierailun jälkeen mietityttään kun se Leena? puhu että välillä tulee kommenttia siitä että ne on ryssiä ym. Nii oisin halunnu tietoo nykypäivän tilanteesta, että miten ortodoksit otetaan vastaan nuorten ja vanhusten keskuudessa, onko niissä eroja? Mutta lähinnä yleisesti, että kohtaavatko ortodoksit usein syrjintää tai rasismia?
VastaaPoista